tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lucia Schwalenbergin tarina kisällistä kudontamestariksi


 Lucia Schwalenberg on Saksan Karlruhessa syntynyt taiteilija. Hän on opiskellut tekstiilitaidetta Hannoverissa, mm. vipukangaspuu- ja tietokoneohjattua kudontaa. Lucia oli myös opiskelijavaihdossa Englannissa Somerset Collegessa. Opintojen jälkeen hän työskenteli freelancerina ja kiersi messuja ulkomailla ja Saksassa. Useamman vuoden kudottuaan hän suoritti vuonna 2011 saksalaisen kudontamestaritutkinnon sekä jatko-opintoja Linzin taideyliopistossa. Lucialla on varsin monipuolinen osaamistausta, sillä ennen kudontauraa hän opiskeli journalismia ja työskenteli useamman vuoden printtimediassa, tv:ssä ja PR:n parissa.

Matkustamalla saa ideoita 

 

- Työskentelen eniten kangaspuiden kanssa. Minulla on neljät erilaiset kangaspuut. Käytän paljon aikaani mallien suunnitteluun, kertoo Lucia.
- Taide ja design merkitsevät minulle kaikkea, se on intohimoni ja ammattini, mikä näkyy kaikessa elämässäni, avaa Lucia.

Tekstiilitaiteilija matkustaa paljon ja saa siten uusia ideoita ja kontakteja uusiin ihmisiin. 

Lucia pitää kankaan struktuurista. Hän haluaa tuntea kankaan, ei vain nähdä sitä.

- Pidän nauhoista ja ornamenttikuvioista. Tykkään kokeilla erilaisia materiaaleja. Pidän uusista langoista, kuten krepistä, silkki/teräs- ja kuparilangoista, tarkentaa Lucia.

Lucia maalaa joskus loimen kudontaprosessin aikana. Hän kertoo usein hämmästelevänsä, kuinka syvällinen ala kudonta on ja kuinka paljon kudontatekniikoita voi vielä kehittää.

- Olen hyvin vaikuttunut kokeneempien kudontakollegoiden tietotaidosta ja etenkin entisajan kudontatekniikoista, ihastelee Lucia.

Saksalainen käsityöpalkinto kudottu Toikan kangaspuilla


Lucia Schwalenberg voitti vuoden 2013 muotoilun valtionpalkinnon Saksassa. Merkittävän tästä palkinnosta tekee sen, että vain kolmesti kutoja on voittanut kyseisen palkinnon, viimeksi 47 vuotta sitten. Yleensä kyseinen palkinto menee koru- tai keramiikkataiteilijalle. Voittotyöt koostuivat mm. kreppi- narukudontatöistä.

- Olen saanut kaksi muuta palkintoa, vuonna 2012 Auguste Papendieck erityispalkinnon ja vuonna 2011 toisen palkinnon muoti- ja tekstiilidesignkategoriassa.

- Pidän kilpailunäyttelyistä, koska ne antavat minulle haastetta, kuten olympialaiset urheilijoille. Se on toinen osa elämääni, myyntinäyttelyiden ohella.

- Minulla on käytössäni mm. Toikan Eeva kangaspuut (150 cm) sekä tietokoneohjausyksikkö. Kaksi voittotöistäni on kudottu Eevalla.

- Olen aina ollut otettu Toikasta ja etenkin toimitusjohtaja Jukka Yrjölältä saamastani tuesta, kiittää Lucia lopuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti